Ehkä omituisin joulu ikinä

Olen jouluihminen. Joulun tienoo on yksi ihanimmista ajanjaksoista koko vuonna, koska se katkaisee keskitalven pimeyden ja saa unohtamaan marraskuussa esiin pyrkivän kaamosalakulon. Tykkään viritellä joulutunnelmaa, hillitysti, ja laitella perinteisiä jouluruokia hyvissä ajoin. En ole montakaan joulua ulkomailla aiemmin viettänyt. Viimeksi se taisi olla Berliinissä, ja silloinkin saimme sinne lapsen vieraaksi. Siitähän tuli ihan perhejoulu, ja…

Sin Citystä kohti joulurauhaa

Mitä voi sanoa Las Vegasista, joka on niin hullu ja niin kitschiä täynnä, että sitä on vaikea käsittää? En vieläkään tiedä, tykkäsinkö siitä vai en, mutta ainakaan en enää ihmettele, että kaupunkia myös Sin Cityksi kutsutaan. Ymmärrän myös sanonnan ”what happens in Vegas, stays in Vegas.” Vierailu Vegasissa oli kyllä käynyt mielessä, mutta ihan pelkälle…

Tulipahan vain mieleen

En ole täällä blogissa tainnut avautua esimerkiksi politiikasta, enkä aio tehdä sitä sen kummemmin nytkään. Kotona tosin paljonkin päivitellään keskenämme Trumpin edesottamuksia ja tuota mediassa alituiseen vellovaa virkasyytevatulointia. Tällä viikolla ollaan taas täällä useampanakin iltana muljauteltu silmiä kotimaan hallituskriisille. Melkoinen farssi. Minulta meni jopa maanantain ja tiistain väliset yöunet pilalle, kun piti välillä pompata sängystä…