Sydän- ja verisuonitautejako hakemassa?

Päätin alkuvuonna rukata ruokavaliota ja etenkin ruokarytmiä aiempaa järkevämpään kuosiin. Pienensin annoskokoja huomattavasti ja aloin syömään säännöllisin väliajoin neljä tai viisi ateriaa päivässä. Koetin koota joka aterian terveellisistä ja monipuolisista aineksista, joissa on ravintoarvot kohdallaan. Vointi koheni huomattavasti, kun iltasyömiseen painottunut mättö vaihtui tasaisiin ateriaväleihin. Painoakin lähti lähes huomaamatta muutamia kiloja, hitaasti mutta varmasti. Olemme…

Asunnon etsintää Varsovan keväässä

Reilun puolen vuoden odottelun ja parin peruuntuneen yrityksen jälkeen pääsimme vihdoinkin kodinetsintäreissulle Varsovaan. Rossi aloitti uudet työt jo marraskuun alussa, mutta Puolan(kin) koronaluvut ovat huidelleet sen verran korkealla, että tänne ei ole aiemmin ollut asiaa. Hotellit, ravintolat, kaupat ym. ovat olleet suljettuina, ja Rossin kollegat etätöissä. Varsovassa on ollut voimassa maskipakko myös ulkona liikuttaessa. Viime…