Baarikärpäsenä Pragassa

,

Syyskuu pyörähti sitten jo käyntiin. Saa nähdä, missä vaiheessa iskee se perinteinen kaamoskammo. Vielä kuitenkin onneksi näyttäisi auringonvaloa riittävän, vaikka sää seilaa sateen ja paisteen väliä. Ilmoja on pidelly.

Pragan Koneser-keskus iltavalaistuksessa. Paljon hiljaisempaa oli, jos vertaa edelliseen käyntiimme kesähelteillä.

Viime viikonloppuna saatiin taas hyvä syy poiketa Veiksel-joen toiselle puolelle Pragaan. Koneser-keskuksen The Art of Banksy ”Without Limits” -näyttely on nimittäin esillä enää syyskuun neljänteen päivään. Tuon mystisen brittitaiteilijan teokset kiinnostivat, ja samalla tietysti tarjoutui tilaisuus tutustua hiukan myös Pragan iltaelämään. Liekö niin, että syksyn tulo oli jo vauhtia vähän hiljentänyt, vai loppuiko meiltä turnauskestävyys liian aikaisin, kun ei siellä nyt kovin villiä se meno ollut. Toki emme me mitään klubeja etsineetkään, ihan vain paikallisia kuppiloita, joissa pragalaiset mahdollisesti tykkäävät käydä.

Tämä Banksy-näyttelyssä bongattu Achoo – Sneezing Lady herätti vähän hilpeyttä näinä covidin kyllästäminä aikoina. Monet näyttelyssä esillä olevat kuvat ovat alunperin tietenkin olleet muraaleja tai graffiteja esimerkiksi jossainpäin Lontoota tai Bristolia.

Kissing Coppers paljastui alunperin brightonilaisen Prince Albert Pubin seinältä vuonna 2004. Sitä pidetään edelleen yhtenä Banksyn merkittävimmistä töistä.

Banksyn teokset ovat kiehtovia ja oivaltavia, provokatiivisia. Jotkut ovat suorastaan pysäyttäviä, kuten tämä.

Näyttelyn jälkeen suuntasimme Lokalna Bistronomiaan syömään. Nyt toisen vierailun jälkeen siitä taitaa tulla yksi meidän lempiravintoloista Varsovassa. Puolalaista ruokaa modernilla twistillä. Täällä monissa ravintoloissa on tarjolla ankkaa, ja aika usein sitä tilaankin. Harvemmin sitä kotona tulee laitettua, ja se on joka kerta ollut todella hyvää. Eikä nytkään tullut pettymystä.

Dinnerin jälkeen päätimme testata muutaman pragalaisen baarin. Tämän otannan perusteella Pragan kuppilat ovat rentoja ja boheemeja, erittäin edullisia ja niissä on mukava henkilökunta. Kuten tuossa COŚ NA ZĄBkowskiej:ssa.

Onnistuimme osumaan lähinnä tällaisiin semirähjäisiin baareihin, joissa oli itäberliiniläinen tunnelma. Ilmankos ne tuntuivatkin melkein kotoisilta.

Tämä Praska on kuulemma erityisen hyvä kasvisravintola, joka pitää varmaan joku toinen kerta testata. Näyttää jotenkin kutsuvalta ulospäin. Kiva tunnelma.
Pragassa on paljon hauskoja muraaleja. Kyllähän ne varsinkin ilta-aikaan luovat katunäkymiin jännän fiiliksen.

Illan päätteeksi ajauduimme tai oikeastaan meidät heitettiin sisään johonkin omituiseen, jotenkin venäläishenkiseen Absurdu-baariin, jossa haitari soi. Itse he määrittelevät itsensä vallan kulttipaikaksi. Tiedä häntä. Mutta sisustus oli mielenkiintoinen ja tunnelma erittäin tiivis. Jos tuolta ei lähtenyt korona mukaan, niin ei sitten mistään. Kyllä nyt saavat baarikierrokset jäädä vähemmälle. Tai no – Praga on kotoa vain parin metropysäkin päässä, joten parempi olla liikoja lupailematta.