Olen jo kauan haaveillut lomamatkasta Montenegroon. Istuin joskus aikojen alussa junamatkalla Värnamosta Göteborgiin hyvin komean montenegrolaisen miehen vieressä. Hän kovasti kehui kaunista maataan ja pyysi siellä käymään. En muista tapahtuman tarkkaa ajankohtaa, liekö ollut 70- vai 80-luvulla. Ehkä hetkeksi sekosin niistä tummista silmistäkin, mutta Montenegro jäi mieleen pidemmäksi aikaa.

Varsovasta on vajaan kahden tunnin lento Montenegron pääkaupunkiin Podgoricaan. Mikä tuhannen taalan tilaisuus toteuttaa tuo pitkäaikainen haave ja vieläpä helposti! Vuokrasimme viikon road trippiä varten auton ja varasimme etukäteen majoitukset viideksi yöksi. Loput pari yötä oli tarkoitus sovitella fiiliksen ja säiden mukaan.

Virpazarin pieni kylä on noin puolen tunnin ajomatkan päässä Podgorican lentokentältä. Siispä varasimme ensimmäisen yön maatilamajoituksen kylän laitamilta. Tarkoitus oli seuraavana päivänä tutustua myös puoliksi Montenegron ja puoliksi Albanian alueella olevan Skadar-järven (Skutarijärven) kauniiseen luontoon veneretkellä.

Majoittuminen Ethnohouse Osobakiin osoittautui kympin valinnaksi. Ihastuttiin paikkaan ja sen herttaiseen ja vieraanvaraiseen isäntäpariin täysin. Meidät vastaanotettiin sydämellisesti, ja tarjolla oli heti itsetehtyä granaattiomenamehua ja kiivejä omasta puutarhasta. (Toki olisimme halutessamme saaneet myös viiniä tai rakia tervetuliaisiksi.) Emäntä jopa kuori meille vadillisen hedelmiä valmiiksi. Huone oli hyvin vaatimaton, mutta putipuhdas ja kotoisa, ja siellä oli kaikki tarvittava.

Meillä ei ollut isäntäparin kanssa yhteistä kieltä, mutta sujuvasti kommunikoimme serbia-englanti-serbiaksi google translatorin välityksellä. Isäntä näytti hymyillen kovettuneita käsiään ja kertoi heillä olevan 150 hedelmäpuuta. Kun kyselimme veneretkistä Skadar-järvelle, hän heti suositteli yhtä ja jopa varasi sen meille valmiiksi. Hän vinkkasi kylästä myös ravintolan, jossa hänen mielestään oli varmasti hyvä ruoka ja palvelu, jos mieluummin söisimme illallista kylässä. Molemmat suositukset tuli hyviksi todettua.

Oli mahtava herätä kauniisiin, vehreisiin maalaismaisemiin, kun taustalla soi pelkkä linnunlaulu. Isäntäpari tarjoili meille ehkä koko reissun mieleenpainuvimman aamiaisen ulkoterassille. Täysi rauha, lempeä aamuaurinko ja vadillinen montenegrolaisia herkkuja — ilmakuivattua kinkkua, paikallisia juustoja ja makkaroita, vastapaistettuja priganice-munkkipalleroita, emännän tekemää ihanaa kiivihilloa sekä hunajaa isännän veljen mehiläistarhasta. Makuelämys, joka ei heti unohdu.

Kun aamiaisen jälkeen jätimme majapaikan vuolaasti kiitellen, isäntäpari jäi vilkuttamaan pihaan. Emäntä lykkäsi lähtiessämme käteen vielä pussillisen kiivejä matkaevääksi. Niin hyvä mieli jäi kaikesta, että tekisi mieli palata majapaikkaan joskus uudelleen. Kävimme parkkeeraamassa auton isännän neuvomaan paikkaan (kuinkas muuten!), haimme liput veneretkelle ja kapusimme vielä Virpazarin linnoitukselle ihailemaan Skadar-järven upeita maisemia.

Kahden tunnin rauhallinen veneretki puuveneellä järven maalauksellisissa maisemissa oli hieno kokemus. Näimme paljon lintuja, saimme ihailla vehreää luontoa ja järveä ympäröiviä jylhiä vuoria ja nautiskella viinitarjoilusta. Ihan paras aloitus tälle road tripille.

Veneretken jälkeen autoilimme mutkaista ja kapeaa, mutta ikimuistoisen ihanaa maisematietä Virpazarista pienen, viehättävän Rijeka Crnojevićan kylän kautta kohti Kotorinlahtea, josta olimme varanneet majoituksen pariksi seuraavaksi yöksi. Alla on muutamia kuvia matkan varrelta.

Matkalla Kotorinlahdelle ajelimme ensimmäistä kertaa alas myös Kotorin serpentiinitietä, jossa on 25 neulansilmää. Siinäpä tuli korkeanpaikankammoiselle autopelkääjälle siedätyshoitoa koko rahalla. Kotorin muistelua on seuraavassa artikkelissa.