Kotoriin johtava serpentiinitie on huikea. Ajomatkalla voi ihailla mahtavia Kotorinlahdelle avautuvia maisemia, jos vain uskaltaa katsoa. Koska tie on niin mutkainen ja paikoin hyvinkin kapea, voi vastaantulevan ajoneuvon ohitus olla haastavaa. Kohdalle osui muutama bussi ja betonirekka, ja ainakin pelkääjän paikalla se aiheutti kuumottavia hetkiä. Onneksi kovin pitkiä tai kiperiä peruutuksia ei tarvinnut tehdä, ja autoilijoiden yhteispeli sujui moitteitta.
Kotorissa majoituimme kävelymatkan päähän sen Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluvasta vanhasta kaupungista. Huoneisto oli hyvin varusteltu ja tyylikäs, ja vuokraisäntä erittäin ystävällinen ja avulias. Meitä odotti tervetuliaisviinit, tottakai, ja saimme ravintolasuosituksia ja muita hyviä vinkkejä Kotorin vierailua varten. Parvekkeeltakin sai ihailla kaistaleen merinäköalaa, heti kun satamaan parkkeerannnut päiväristeilijä poistui näkyvistä.
Kotorin vanhakaupunki oli illalla varsin hiljainen, kun katuja kansoittavat päiväristeilyturistit olivat jo poistuneet. Koska oli lauantai-ilta, oli joissakin baareissa sentään bileet meneillään. Voi vain kuvitella, millaista meno on kesällä kuumimman matkailusesongin aikaan. Huhtikuussa Kotorissa on siedettävän rauhallista jopa päivällä, minkä vuoksi aikaisen ajankohdan valitsimmekin.
Kotorin vanha kaupunki on historiasta ja arkkitehtuurista kiinnostuneelle varsinainen aarreaitta. Kirkkoja ja vanhoja palatseja on kymmeniä, vaikka alue on melko pieni. Meille vanha kaupunki oli lähinnä täynnä kauniita keskiaikaisia rakennuksia, aukioita kahviloineen ja tunnelmallisia pikkukujia kiiltävine mukulakivineen.
Kotorissa käydessä kuuluu ehdottomasti kavuta ylös vanhan linnoituksen raunioille jo pelkästään upeiden, Kotorinlahdelle levittäytyvien maisemien vuoksi.
Linnoitukselle virallista tietä päästäkseen olisi pitänyt kiivetä 1350 askelmaa ja vielä maksaa siitä ilosta 8 euroa. Vuokraisäntä selitti tohkeissaan, että ylös on paljon helpompikin reitti ja vieläpä ilmainen. Hän neuvoi meidät pitkin vuorenrinnettä siksakkina etenevälle polulle, joka johtaisi meidät suoraan linnoituksen sisäänpääsylle. Muurissa olisi aukko, josta vain putkahtaa sisään, niin on perillä.
Kun näin aukon, josta piti sisään putkahtaa, niin meinasi tulla uskonpuute ja oksut. Edessä näkyi jyrkähkö kallioseinä ja muuria vasten asetellut huterannäköiset tikkaat. Pudotus kivikkoon näytti aikamoiselta, jos ote jostain syystä lipsuisi. Miten hitossa saisin ahterini kammettua muurissa olevaan aukkoon? Onneksi mukana oli kannustava tukihenkilö, ja niin vain löysin sekä ahterin että itseni muurien sisäpuolelta, polvet hyytelönä tosin.
Matkalla linnoitukselta alas Kotorin vanhaan kaupunkiin pääsee kurkistamaan pieneen kauniiseen katolilaiskirkkoon, josta ensimmäiset merkinnät lienevät vuodelta 1518. Legendan mukaan kirkon syntymiseen liittyy ruttoon sairastuneiden parantuminen samalla paikalla sijainneen vesilähteen avulla, mihin kirkon nimikin, Church of Our Lady of Health, viittaa.
Olimme jo etukäteen kartoittaneet kohteita, joissa Montenegron reissun aikana ainakin pitäisi käydä. Iltapäivällä oli suunnitelmissa ajella Lovćenin kansallispuiston täysin erilaisiin maisemiin. Ensin pidimme sentään pienen kahvitteluhetken ja ihailimme Kotorin vanhankaupungin tunnelmaa päiväsaikaan.
Lovćenin kansallispuisto sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Kotorista. Tie sinne haarautuu Kotorin serpentiinin yläpäästä.
Itse Lovćenin kansallispuiston karun kauniit maisemat poikkesivat dramaattisesti Kotorinlahden kesäisen vehreistä näkymistä. Koska puisto sijaitsee paljon korkeammalla vuoristossa, kevät ei ollut siellä vielä oikein alkanutkaan, ja vuorten rinteillä ja jopa teiden varsilla näkyi lunta. Ihan kuin aamupäivän ponnistukset Kotorin linnoitukselle eivät olisi riittäneet, piti maisemien vuoksi selviytyä vielä Petar II Petrović-Njegošin mausoleumin näköalapaikalle. Sinne päästäkseen piti kiivetä, muun ylämäen lisäksi, vielä peräti 461 porrasaskelmaa. Voin kertoa, että rasitus alkoi jo hieman tuntua pohkeissa.
Luin eräästä matkailuartikkelista, että ”1800-luvun puolivälissä elänyt Njegoš oli montenegrolainen prinssi, filosofi ja runoilija, jonka töitä pidetään montenegrolaisen kirjallisuuden merkkiteoksina.”
Maisemat mausoleumin näköalapaikalta ympärille levittäytyvään luonnonpuistoon olivat henkeäsalpaavat, ja raahautuminen vuoren huipulle kaiken vaivan väärti. Kuviin maisemien kauneutta on vaikea vangita.
Turhaan ei Montenegroa kauniiksi maaksi mainita. Paluumatkallakin piti tämän tästä pysähtyä kuvaamaan upeita panoraamamaisemia, joissa meri pilkahtelee jylhien vuorten lomassa.
Illaksi palasimme Kotoriin. Kävimme vielä viimeistä kertaa fiilistelemässä vanhan kaupungin kauniilla kaduilla. Istuskeltiin kahviloissa ja vain aistittiin paikan ainutlaatuista tunnelmaa. Aamulla jatkaisimme matkaa Montenegron etelärannikolle. Onneksi lomasta oli kulunut vasta kolme päivää, ja vielä ehtisimme hankkia monta mieleenpainuvaa kokemusta. Laitan tähän loppuun vielä pienen kuvakavalkadin.
