Mahtuukohan ne egot sinne asuntoon?

,

Nyt lauantaina saatiin avaimet uuteen asuntoon. Joo, edelleen pitää tästä avautua, sori siitä. Käytiin siis ajan kanssa katsastamassa sitä vuokraamaamme asuntoa (sitä, joka aina kummitteli mielessä ja päihitti kaikki muut varteenotettavatkin vaihtoehdot).

Kelasin oikein ajatuksella, miksi tähän vaihtoehtoon oikein päädyttiinkään. a. Silloin, kun käytiin katsomassa asuntoa, paistoi ihanasti aurinko. b. Minut löi ällikällä se siisteys ja ikkunoista ja parvekkeelta avautuva näkymä. c. Saattoi hyvinkin olla osasyyllinen myös se Andrew, joka asuntoa esitteli ( kyllä Mervi tietää …).

Se on yhtä kukkaispolkua, jos niikseen tahtoo. Tämä kaunokainen kukkii Charles River Esplanaden varrella.

Olen käyttänyt kohtuullisen paljon aikaa laatiessani Ikea-ostoslistaa. Piti löytää järkevänhintaisia kalusteita sun muita KonMari-asenteella. Simppeliä ja nättiä, kaikki tarvittava, muttei mitään tyyristä ja tarpeetonta. Kuitenkin setin pitäisi olla sellainen, että arkielämää sujuu, ja asunnon voisi ihan kodikseen tuntea.

Eihän meillä mitään mittanauhoja ole ollut käytössä (ja ne jalat ja sentit!). Nyt kun asuntoa ihan kiireettä ja järjellä silmäili, niin suattaapi olla, että ostoslistaa joutuu hiukan rekonstruoimaan.

Vaaleanpunainen magnolia. Vielä kukkii hän, vaikka tuulet aika tehokkaasti tuivertaa.

Sunnuntaina tehdään toivioretki Ikeaan, joka sijaitsee Stoughtonissa, n. 40 kilsaa Cambridgesta. Joo, se on auki myös pääsiäisenä! Pakko nähdä ne vermeet, ihan randomilla ei uskalla tilata online. Saa nähdä, milloin ne tavarat kotiin saa, liekö sänkyäkään toukokuussa. Onkohan siellä muuten lihapullia tarjolla, tuli vaan mieleen?

Minulla on näköjään taipumusta mennä äärestä laitaan. Vaikka se asunnon ja varsinkin säilytystilojen pienuus vähän iski tänään (minun egon) silmille, niin on se silti aika söpö koti. Täysin remontoitu on hän eli ihan uudet kodinkoneet, keittiö, kylppäri ja kaikki pinnat. Ja se näköala – ei huono; siitä laitan (ehkä) jossain välissä todisteita. 🙂

En ole ikinä ennen nähnyt keltaista magnoliaa – varmaan jotain toiveikkuutta symboloi tämä.

Että mitenkäköhän nämä kukkaiskuvat tähän aiheeseen liittyvät? En yhtään tiedä. Ei muuten varmaan oikein mitenkään. Joku kuva piti saada, fiilis oli sellainen.