Varsovassa sytyteltiin jouluvalaistukset täyteen loistoonsa jo kuunvaihteessa. Sää on ollut välillä kolea ja loskainenkin, ja ulkona on jo aikaisin pimeää. Juuri siksi on niin ihanaa, kun voi puistoissa, kaduilla ja toreilla ihailla jouluvaloja, ja grzane wino lämmittää kohmeiset kädet. Tänään on jouluaatto, ja yön aikana saimme tännekin hennon lumipeitteen.
Vanhan kaupungin aukiolle on avattu luistinrata. Melkein tekisi mieli kokeilla, pysyisikö itse pystyssä. Minun ”lupaava” luistelijanurani tyssäsi aikoinaan kuin seinään. Pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan luokkakaverin lahjoittamia kaunoluistimia koulun liikuntatunnilla. Opettaja teki pedagogisesti arveluttavan ratkaisun, kun pisti minut saman tien osallistumaan luistelukisaan. Paha siinä oli suorittaa, kun en edes pystyssä pysynyt, vaikka kahta puolta tuettiin. Kyllä niin mieleni pahoitin, ja ikuiset traumat jäi. Sen koommin en ole julkisesti luistellut.
Vanhan ja uuden kaupungin erottavan Barbakan-linnoituksen portti kuutamolla. 
Uudenkin kaupungin aukiolla on joulukuusi – ja karuselli, vaikka ei kuvassa näykään.
Ennen kuin koronatilanne taas paheni, ehdimme piipahtaa Varsovan oopperassa ja joulumusiikin konsertissa Varsovan filharmoniassa. Kaunista kuorolaulua kuultiin, mutta ei kovinkaan tuttuja sävelmiä. Mistä tulikin mieleen, että täällä aika harvakseltaan kuulee joulumusiikkia kaupungilla liikkuessaan. Esimerkiksi kauppakeskuksissa ei soi lainkaan joululaulut. Hämmentävää, kun siihen on Suomessa niin tottunut.
Oopperassa esitettiin Giacomo Puccinin La Bohème. Se on kuulemma yksi maailman suosituimmista oopperoista, mutta ei se kyllä minun näkemieni ja kuulemieni oopperoiden ranking-listan kärkeen päässyt. Oopperan musiikki ei samalla tavalla sykähdyttänyt, kuin vaikkapa Puccinin Toscan tai Turandotin aariat. Oli ne Miminkin aariat ihan koskettavia, mutta ei ihan kylmiä väreitä aiheuttaneet, niinkuin Turandotin Nessun dorma.
La Bohèmen juonikuvio noudattaa monen muunkin oopperan tarinaa: rakkautta, mustasukkaisuutta, sairautta ja lopulta ennenaikainen kuolema, kun tarinan toinen osapuoli vihdoin tajuaa sen suuren rakkauden – liian myöhään tietenkin. La morte – vai pitäisikö sanoa döden, döden… Ehkä eniten häiritsi oopperan arkipäiväinen lavastus. Se kai sitten tuki tarinaa, jonka tapahtumapaikkana oli Pariisin Montmartren köyhä taiteilijayhteisö. Mutta olisin ehkä mieluummin katsellut lavasteissa kaunista 1800-luvun pariisilaismiljöötä, kuin nykyaikaista ankeaa katunäkymää. Kyllä oopperassa pitää olla myös silmänruokaa, niih.
Vietämme joulua kahdenkesken täällä Varsovassa. Sen verran juhlistamme päivää, että hankimme punaisen joulutähden ja pienen ruukkujoulukuusen. Siinä on Suomesta tuodut jouluvalot ja jopa muutamia hopeapalloja. Illaksi tilasimme alakerran Dough bureau -ravintolan joulumenusta valmiit ruuat. Mielenkiintoista.
Täällä Varsovassa jouluaattoa kuuluu viettää perheen kesken. Jouluaterian eli wigilian, saa aloittaa, kun ensimmäinen tähti on syttynyt. Jouluateria katetaan valkoiselle pöytäliinalle, joka on koristeltu heinillä. Pöydän ympärille kuuluu aina kattaa myös yksi tyhjä paikka yllätysvieraalle. Aterialla tarjotaan 12 perinteistä ruokalajia (koska apostoleitakin on 12), mutta ei lainkaan lihaa. Puolalaiset syövät jouluaterialla mm. punajuurikeittoa, pierogeja, karppia ja sillejä, ja jälkiruokana on Kutia. Se on eräänlaista vanukasta, jossa on unikonsiemeniä, hunajaa ja pähkinöitä. Kutiaa pääsemme mekin illalla maistamaan.
Keskiyöllä puolalaiset painelevat kirkkoon yömessuun ja kuulemma hoilaavat täyttä kurkkua joululauluja pikkuhiprakassa. Niin mielellämme mekin olisimme tuon kokeneet, mutta taitaa käydä niin, että emme tohdi omikronia uhmata. Olisi nimittäin mukava päästä uudenvuodenpäivänä Suomeen. No, johan tässä on koronan kanssa pari vuotta kärvistelty. Ei tunnu missään.
Saimme todistetusti valkean joulun tännekin. Veikselin ranta, taustalla Narodowy-stadion. 
Elektrownia Powiślen edessä oleva jouluinen valtaistuinkin on saanut hennon lumipeitteen.
Ai, niin – muistui mieleen vielä yksi hauska detalji noista puolalaisten jouluperinteistä. Monet kuulemma hankkii elävän karpin jouluateriaa varten jo hyvissä ajoin ennen joulua. Kalaparka saa sitten uiskennella issekseen kylpyammeessa, kunnes pääsee juhlapöydän kuninkaaksi.