Baarikärpäsenä Pragassa

Syyskuu pyörähti sitten jo käyntiin. Saa nähdä, missä vaiheessa iskee se perinteinen kaamoskammo. Vielä kuitenkin onneksi näyttäisi auringonvaloa riittävän, vaikka sää seilaa sateen ja paisteen väliä. Ilmoja on pidelly. Viime viikonloppuna saatiin taas hyvä syy poiketa Veiksel-joen toiselle puolelle Pragaan. Koneser-keskuksen The Art of Banksy ”Without Limits” -näyttely on nimittäin esillä enää syyskuun neljänteen päivään….

Täsmäisku Wilanówiin

Yksi Varsovan pakollisista nähtävyyksistä on Wilanówin palatsi ja sitä ympäröivä puutarha. Ne mainitaan todennäköisesti kaikissa Varsovaa koskevissa matka-artikkeleissa ja -oppaissa. Me saimme vasta elokuun alussa aikaiseksi lähteä Wilanówiin päiväretkelle, kun matkaa Varsovan keskustasta kuitenkin on sinne jonkin verran. Kaunis paikka Wilanów puutarhoineen kyllä olikin, ja käymisen arvoinen ilman muuta. Ei sitä suotta Puolan Versailleksi kutsuta….

Heinäkuun lopun takaumia

Elokuu on jo hyvän matkaa aluillaan, mutta Varsovassa on edelleen kesäisen lämmin. Paitsi juuri tänään, kun on satanut koko päivän. Palasimme tämän viikon maanantaina Suomesta, ja siellä sää tuntui jo loppukesältä. Vajaan viikon pyrähdyksen aikana notkuttiin pääasiassa kotona, mikä oli oikeastaan mukavaa. Tietysti vedettiin ruisleipä-, herne-, uudet perunat – ja grilliruokaövereitä ja saunottiin. Asioita, joita…

Helteitä pakoon vaikka hautausmaalle

Varsovassa on ollut nyt tuskaisen kuumaa jo kohta pari viikkoa. Sen seurauksena on ollut myös kunnon ukkosmyräköitä ja vesisateita. Niiden jälkeen helle kuitenkin aina palaa yhtä tukahduttavana. Ulkona ei edelleenkään oikein jaksa liikkua ennen viileämpiä iltoja. Se on vähän rajoittanut ”kaupunkilomailun” kuvioita. Syytän helteitä siitäkin, että en oikein jaksa tehdä muistiinpanoja blogiinkaan. Aika menee hikoillessa…